Leonardo

Täältä löytyvät foorumin ylläpidon tiedotteet ja tänne sopii jäsenien laittaa kysymykset ylläpitäjille.

Leonardo

ViestiKirjoittaja Moderaattorit » Sunnuntai, 30 Joulukuu 2012, 13:14

Lähes 17 000 postausta on paljon. Foorumi ei olisi sama ilman niitä, mutta jossain menee raja siinä, mitä ahkeruudella saa anteeksi.

Ketjuihin on postattu varoituksia. Huomautuksia ja penalttia on annettu koko asteikolla ja moneen kertaan. Silti penalttien väli on koko ajan lyhentynyt ja nytkin raportointinappia on taas painettu ja seuraava tekele on sitä kautta tullut ylläpidon käsittelyyn.

Foorumin ylläpito alkaa olla neuvoton, kun kyseessä on jatkuvasti yksi ja sama kirjoittaja, jolle ei millään mene perille, että sääntöjen 6§ (off-topic yleinen netiketti, hyvä maku), 8§ (trollaaminen, henkilökohtaisuudet) ja 9§ (herjaaminen) rikkominen johtaa seuraamuksiin. Toistuvia rikkeitä on painettu villaisella useammankin kerran tuotteliaisuuden perusteella, vaikka viime aikoina kirjoitetun perusteella kirjoittaja itse kaiketi tuntee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja saaneensa kirjoituskieltoja sellaisesta, mistä muut selviävät ilman seuraamuksia.

Rangaistusasteikolla on enää jäljellä kirjoitusoikeuksien poistaminen kokonaan. Siihen ylläpito ei haluaisi vieläkään mennä ja siksi päätimme poikkeuksellisesti tulla asian kanssa ulos tällä julkilausumalla. Nimim. Leonardo voi katsoa tämän ns. viimeiseksi varoitukseksi. Toivottavasti tämä nyt auttaa sisäistämään sen, että Lukkomania-foorumilla ei hyväksytä alatyylistä paskanjauhantaa ja rähinöintiä. Sitä voi kokeilla vaikka Jatkoajassa, mutta veikkaamme, että siellä moista ei katseltaisi kuutta vuotta, vaan mono heilahtaa alta aikayksikön.

t. Lukkomania-ylläpito (ecaps, IRI, Suntio & Trekolmestar)

Alla vielä muutama valikoitu esimerkki siitä, mitä täällä ei jatkossa enää katsella sormien välistä. Ei Leonardolta ei keneltäkään muultakaan.

Asiallinen viesti piti sitten lopettaa näin. Hymiöllä ei muuten voi penalttia välttää ja eiköhän tuo lopun viittaus banneihin kerro sen, että kirjoittaja tiesi ”keventäessään” rikkovansa sääntöjä, mutta silti se piti kirjoittaa.
...Imua kuulemma on ja se jos mikä on positiivista, no ni no ni tiina ylös sieltä saatana. Selvästi huomaa, että tytöltä on jäänyt armeijan korkea polviasento harjoittelematta sillä naaras löytää suoraan mutteriin niiaamalla. Hymiöitä perään ettei taas napsu vuosisadan banneja kun hiukka yrittää keventää.


Otteluseurannassa menee kaikenlaista läpi, mutta tämä ei liittynyt illan otteluun mitenkään ja on tyylilajissaankin surkea läppä:
Sun muijas, Jaana soitti ja kertoi että olet muuten hidas mutta kun lähdetään hinkkaamaan lihaa vastakkain niin siinä jos missä olet nopea, liian nopea.


Näinkin henkevää sisältöä tuotantoon mahtuu:
Maalaa ikkunat mustiksi ennen niitä runkkujuhlia. Kukaan ei kyttää mutta älä itsekään ruikkaa ikkunaan...


Ohi aiheen mentiin reippaasti ainoana sisältönä kuittailu toiselle kirjoittajalle (ja jatkoi vielä toisessa viestissä, vaikka erikseen kehotettiin lopettamaan):
jantteri ... mennyt rankaisemaan puolta salon pitäjän neitsyitä ja eksynyt perniönkin puolelle joten tästä syystä se lepotilan arvostus voisi juontaa juurensa. Ei sitä loputtomiin jaksa nylkyttääkään tuumaisi jopa pluto pornograafisissa aku ankoissa..


Kirjoitusasustakin voisi huomauttaa, vaikka ei se tässäkään viestissä ole se suurin ongelma:
Kävix paneen kanssa, paljon pilu nykyisellään maksaa? Bonanza ja paavi, tiesin tämän kyllä mutta silti pisti hihittämään.
Avatar
Moderaattorit
Konstaapeli
 
Viestit: 115
Liittynyt: Keskiviikko, 12 Maaliskuu 2008, 09:14

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Leonardo » Sunnuntai, 30 Joulukuu 2012, 15:49

Suosittelen kirjoitusoikeuksien poistamista kokonaan, olen sitä jopa muutamaankin otteeseen pyytänyt.
Korostan vielä sitäkin, että kuuteen vuoteen en ole vasikoinut/raportoinut yhtä ainutta toisen palstalaisen viestiä vaikka tilaisuuksia olisi ollut pilvinpimein. Tällä en mitenkään puolustele omia viestejäni mutta halusin tuoda tämänkin seikan esiin, toittehan tekin noita helmiä esimerkkeinä. Herkempi ottaisi nuo esimerkit vittuiluna mutta minä en. Sen myönnän, että otteluseurannassa elän hetkessä ja tykittelen näppäimistöltä mitä mieleen juolahtaa pelin näyttäessä suuntaa viestien sisällön suhteen. Ketään en kuitenkaan ole halunnut loukata ja huumorilla/pilke silmäkulmassa niitä viestejä kirjoittelenkin, no kun se ei toimi niin edelleenkin olen tämän viestin avauslauseen kannalla. Tehkää palsta paremmaksi saatana. Olisin tämänkin viestin vasikoinut mutta en löytänyt namiskuukkelia sitä varten.
Avatar
Leonardo
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 21615
Liittynyt: Maanantai, 08 Tammikuu 2007, 10:11

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Leonardo » Maanantai, 31 Joulukuu 2012, 16:37

Leonardo kirjoitti:Suosittelen kirjoitusoikeuksien poistamista kokonaan, olen sitä jopa muutamaankin otteeseen pyytänyt.

Jatkoajan puolelta poistui joku Lukkohenkinen nimimerkki spämmäämällä ketjuun kuin ketjuun suhteellisen kevyttä tavaraa. Itse en samalle linjalle halua lähteä vaan palstan jättämisessäkin pitää kyetä säilyttämääm tietty ylpeys. Kävi minulla kyllä kieltämättä pienimuotoinen Canned henkinen sienimetsä trillerikin mielessä, eli ketjuja auki aivan saatanasti ja niihin sitten älämölöä sen hetkisen mielentilan mukaan mutta ei, ei sovi edelleenkään omaan tyyliini. Voisinhan minä tässä vielä haistatellakin kaikille mutta ei, sen sijaan toivotan kaikille erittäin hyvää tulevaa vuotta ja myöskin sitä, että kyllä se Lukko sieltä vielä joskus hiipii uudestaankin kärkikinkereihin. Hei mulkut, lippu korkealla ja pitäkää palsta pirteänä. Minä en tälle palstalle kirjoita enää viestiäkään, tuskinpa vahinkoklikkauksillakaan tulen vierailemaan joten olkaa rauhassa, vasikat ja ne kaikki muut raportointinappi kunkut. Homma toimii ja jos se ei toimi niin se lopetetaan. Kiitos ja hei hei.
Avatar
Leonardo
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 21615
Liittynyt: Maanantai, 08 Tammikuu 2007, 10:11

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Nulli » Lauantai, 05 Tammikuu 2013, 02:59

Modet hei, nyt taisi lentää lapsi pesuveden mukana! :shock:

Leonardo kirjoitti: Hei mulkut, lippu korkealla ja pitäkää palsta pirteänä. Minä en tälle palstalle kirjoita enää viestiäkään, tuskinpa vahinkoklikkauksillakaan tulen vierailemaan joten olkaa rauhassa, vasikat ja ne kaikki muut raportointinappi kunkut. Homma toimii ja jos se ei toimi niin se lopetetaan. Kiitos ja hei hei.

Happamia, sanoi kettu nallekarkeista..?

Kiitos itsellesi, sait paljon aikaan palstalla hyvässä ja pahassa. Vaikka minuakin olet herjannut, niin raportointikunkuksi en tunnustaudu. Olisit minun puolestani tervetullut takaisin palstalle. Asiassa tai edes lähellä sitä pysyessäsi olet helmi kirjoittajaksi. Mutta, ymmärrän asian toisenkin puolen. Tyylilajisi on alatyyli, etkä kaihda vääntöjä vaan oikein haet niiitä. Ainoana(?) kaipaamaan jäävänä kajautan vielä kerran

LEPPOISAA JATKOA LEKSA PRKL! :DAGR
Arvausguru, Veikkaus-Elvis ja Meister 2012 + 2013
Avatar
Nulli
Assistant Coach
Assistant Coach
 
Viestit: 4348
Liittynyt: Tiistai, 04 Toukokuu 2010, 12:08

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Trekolmestar » Lauantai, 05 Tammikuu 2013, 11:49

Nulli kirjoitti:Modet hei, nyt taisi lentää lapsi pesuveden mukana! :shock:

Tämä ei ole yläpidon virallinen kannanotto, vaan vastaan vain omasta puolestani ja kerron henkilökohtaisen näkemykseni. Nimenomaan tällaista lopputulemaa yritettiin välttää sillä, että jatkuvien penalttien sijaan laitettiin framille julkinen "vetoomus" tyylin siistimisestä ja sillä tavoin annettiin taas kerran uusi mahdollisuus. Tämäkin menettely kuitenkin sitten suivaannutti Leonardon syystä tai toisesta. Ja kun penalteistakin on hiha palanut, niin minun näkemykseni mukaan ylläpito oli ko. kirjoittajan kanssa aika lailla tekemättömässä paikassa. Se kuitenkin on silkka mahdottomuus, että yhdellä kirjoittajalla olisi erilaiset, vapaammat säännöt kuin muilla.
"No höh, kysy sitä tiäksää kato. Iha hölmöläise hommaa taas."
Avatar
Trekolmestar
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 17419
Liittynyt: Maanantai, 18 Syyskuu 2006, 08:28
Paikkakunta: Lapijoki

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Emeritus » Lauantai, 05 Tammikuu 2013, 15:48

Nulli kirjoitti:Modet hei, nyt taisi lentää lapsi pesuveden mukana! :shock:

Leonardo kirjoitti: Hei mulkut, lippu korkealla ja pitäkää palsta pirteänä. Minä en tälle palstalle kirjoita enää viestiäkään, tuskinpa vahinkoklikkauksillakaan tulen vierailemaan joten olkaa rauhassa, vasikat ja ne kaikki muut raportointinappi kunkut. Homma toimii ja jos se ei toimi niin se lopetetaan. Kiitos ja hei hei.

Happamia, sanoi kettu nallekarkeista..?

Kiitos itsellesi, sait paljon aikaan palstalla hyvässä ja pahassa. Vaikka minuakin olet herjannut, niin raportointikunkuksi en tunnustaudu. Olisit minun puolestani tervetullut takaisin palstalle. Asiassa tai edes lähellä sitä pysyessäsi olet helmi kirjoittajaksi. Mutta, ymmärrän asian toisenkin puolen. Tyylilajisi on alatyyli, etkä kaihda vääntöjä vaan oikein haet niiitä. Ainoana(?) kaipaamaan jäävänä kajautan vielä kerran

LEPPOISAA JATKOA LEKSA PRKL! :DAGR


Kun yksi palstaveli on kuulemma huhunut minua Leksan kohdalla raportointinapin painajaksi, niin totean etten ole. Kun lopetin mode-hommat pari vuotta sitten muiden kiireiden vuoksi, niin sen jälkeen en ole moderaattoriksi ryhtynyt oma-aloitteisestikaan. Kerran olen yv:llä modien kanssa herättänyt keskustelua Leksan hmmm.... seksuaalikäyttäytymisen kuvailun tarpeettomuudesta tällä foorumilla, mutta silloinkaan en ole vaatinut mitään. Olen jäänyt kaipaamaan Leksan linkityksiä ja kommentteja A-junnujen peleistä, niitä kun täällä kauempana on vaikea seurata.
Avatar
Emeritus
Director of Scouting
Director of Scouting
 
Viestit: 8580
Liittynyt: Keskiviikko, 20 Syyskuu 2006, 18:38

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Metsästäjä » Keskiviikko, 09 Tammikuu 2013, 13:40

Jep! Morjensta vaan kaikille ja kaikkea hyvää Leksallekin minun puolestani, päätät sitten joskus taas kirjoitella tai et tänne Lukkomaniaan. Vuosilla ja ajalla yleensäkin on erikoinen tapa kullata ja kaunistaa erilaisia asioita. En voi sanoa merkityksettömäksi Leonardon huikeaa 16 840 viestiä Lukkomaniassa, joka on 7,68 viestiä per päivä kuuden vuoden ajan. Se on huikea suoritus, johon itselläni ei edes ollut lopultakaan voimavaroja täällä Lukkomaniassa.

Foorumit viime kädessä Kuitenkin elää viesteistä ja keskusteluista. Varmasti Lukkomanian foorumiin jää Leonardolta joka tapauksessa monipuolinen ja runsas viestien kirjo. Sitä meistä kukaan ei tule kyseenalaistamaan. Toivon kuitenkin kaikkea hyvää elämässäsi jatkossakin. Käy lukemassa kuitenkin viestejä täällä. Edes itse en ole osannut pysyä poissa :LCK .
20-6-13
Avatar
Metsästäjä
Captain
Captain
 
Viestit: 2938
Liittynyt: Maanantai, 11 Syyskuu 2006, 22:21
Paikkakunta: Turku

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Gregg » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 12:34

Jotenkin mielestäni foorumi kyllä kaipaa Leksaa ja hänen joskus vähän ehkä kyseenalaisiakin postituksiaan.
Olipahan ainakin keskustelua! :thumbsup
Viimeksi muokannut Gregg päivämäärä Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 15:59, muokattu yhteensä 1 kerran
Tiedän: Ei tänä vuonna, ei ensi vuonnakaan, eikä sitä seuraavana, eikä seuraavana, eikä ...
Avatar
Gregg
Assistant Coach
Assistant Coach
 
Viestit: 5286
Liittynyt: Lauantai, 18 Joulukuu 2010, 20:13

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja IRI » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 15:33

Gregg kirjoitti:Jotenkin mielestäni foorumi kyllä kaipaa Leksaa ja hänen joskus vähän ehkä kyseenalaisiakin postituksiaan.
Olipahan ainakin keskutelua! :thumbsup

Tämä on ihan vapaaehtoista toimintaa. Leonid kirjoittaa jos Leonid kirjoittaa.
Avatar
IRI
Managing Director
Managing Director
 
Viestit: 13528
Liittynyt: Maanantai, 23 Lokakuu 2006, 18:07

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Gregg » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 15:59

IRI kirjoitti:
Gregg kirjoitti:Jotenkin mielestäni foorumi kyllä kaipaa Leksaa ja hänen joskus vähän ehkä kyseenalaisiakin postituksiaan.
Olipahan ainakin keskutelua! :thumbsup

Tämä on ihan vapaaehtoista toimintaa. Leonid kirjoittaa jos Leonid kirjoittaa.


Näin se menee!
Tiedän: Ei tänä vuonna, ei ensi vuonnakaan, eikä sitä seuraavana, eikä seuraavana, eikä ...
Avatar
Gregg
Assistant Coach
Assistant Coach
 
Viestit: 5286
Liittynyt: Lauantai, 18 Joulukuu 2010, 20:13

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Leonardo » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 17:02

Ei tsiisus, hiukan olen ylpeäkin oman nimimerkin ketjusta mutta silti se aiheuttaa myöskin häpeää. Ei näin. Pakko oli kuitenkin kirjautua sisään palstalle sillä esimerkiksi jatkoaika laadukkaasta palstastaan huolimatta ei ole se minun juttu, sitten on kiekkopesää yms mutta te kaikkihan tiedätte ne minun arvostamani pesät/ pyh ei aromipesä sentään joten se siitäkin. Yritän kirjoittaa vain ja ainoastaan asiaa tästä lähtien ja jos menee spekuloimiseksi niin tule ja todista se perkele. Sekin jäi harmittamaan, etten hokannut H-hetkellä tehdä Mika Myllylämäistä testamenttia joten jos ja kun tilanne ajautuu jälleen sen kaltaiseksi ettei minun postauksia siedetä niin testamentti on patjan alla ja minä sekä marjaliisa sen päällä eikun. Oikeasti yritän skarpata.
Avatar
Leonardo
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 21615
Liittynyt: Maanantai, 08 Tammikuu 2007, 10:11

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Pius » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 19:03

Leonardo kirjoitti:...minä sekä marjaliisa sen päällä eikun. Oikeasti yritän skarpata.


Omalta vaatimattomalta mandaatiltamme käsin toivotamme sinut tervetulleeksi takaisin. Yritähän sitten oikeasti skarpata, ettei tarvitse käyttää mitään raportointitoimintoa ensimmäistäkään kertaa...
Avatar
Pius
1st liner
1st liner
 
Viestit: 861
Liittynyt: Lauantai, 19 Syyskuu 2009, 10:09

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Leonardo » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 20:23

5200 kirjoitti:
Leonardo kirjoitti:...minä sekä marjaliisa sen päällä eikun. Oikeasti yritän skarpata.


Omalta vaatimattomalta mandaatiltamme käsin toivotamme sinut tervetulleeksi takaisin. Yritähän sitten oikeasti skarpata, ettei tarvitse käyttää mitään raportointitoimintoa ensimmäistäkään kertaa...

Sieltä se hiipii, nimittäin vasikka utareineen muu muu eetteriin ja ollaan sitä sitten paavia tai niin maan perkeleen talonmiestä jos mitä. Nappi pohjaan
Eikun oikeasti, samanlaisiin fiiliksiin saati tuotoksiin en päässyt muilla foorumeilla joten olen täällä taas. Vittumaista varmasti jollekin/joillekin tahoille mutta vasikoimalla riittävän usein loppuu sitten sekin.
Avatar
Leonardo
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 21615
Liittynyt: Maanantai, 08 Tammikuu 2007, 10:11

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Pius » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 21:05

Leonardo kirjoitti:
5200 kirjoitti:
Leonardo kirjoitti:...minä sekä marjaliisa sen päällä eikun. Oikeasti yritän skarpata.


Omalta vaatimattomalta mandaatiltamme käsin toivotamme sinut tervetulleeksi takaisin. Yritähän sitten oikeasti skarpata, ettei tarvitse käyttää mitään raportointitoimintoa ensimmäistäkään kertaa...

Sieltä se hiipii, nimittäin vasikka utareineen muu muu eetteriin ja ollaan sitä sitten paavia tai niin maan perkeleen talonmiestä jos mitä. Nappi pohjaan
Eikun oikeasti, samanlaisiin fiiliksiin saati tuotoksiin en päässyt muilla foorumeilla joten olen täällä taas. Vittumaista varmasti jollekin/joillekin tahoille mutta vasikoimalla riittävän usein loppuu sitten sekin.


Näppäimistön voisi kyllä laittaa aavistuksen soukemmalle heti näin alussa, eikö? Olen piehtaroinut eri foorumeilla noin vuodesta 1991 lähtien. Ikinä en ole vielä käyttänyt tuollaisia valitus- tai muitakaan nappeja. Mutta kerta se olisi ensimmäinenkin.

Edit: vuodesta 1995 --> vuodesta 1991
Avatar
Pius
1st liner
1st liner
 
Viestit: 861
Liittynyt: Lauantai, 19 Syyskuu 2009, 10:09

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Leonardo » Lauantai, 19 Tammikuu 2013, 21:28

5200 kirjoitti:Näppäimistön voisi kyllä laittaa aavistuksen soukemmalle heti näin alussa, eikö?

Periaatteessa ei voi. Jos ei jännää niin sitten ei ole mitään jännää niinku ikinä--- :lol:
Avatar
Leonardo
Chairman of the Board
Chairman of the Board
 
Viestit: 21615
Liittynyt: Maanantai, 08 Tammikuu 2007, 10:11

Ketju lukkoon

ViestiKirjoittaja Moderaattorit » Sunnuntai, 20 Tammikuu 2013, 18:13

Ketju menee nyt lukkoon, kun alkuperäinen asia ei ole enää ajankohtainen. Ylläpito esitti Leonardolle vetoomuksen kirjoitustyylin pahimpien särmien siistimisestä. Aika näyttää, onnistuimmeko tavoitteessamme.

Jostain kumman syystä täällä alkoi keskustelu siitä, kuka on raportoinut ja kenen viestejä. Se ei ole oleellista. Raportointi ei ole mikään penalttiautomaatti. Ylläpito tutkii raportoidut viestit ja antaa niistä varoituksia tai pelikieltoa harkintansa mukaan. Joskus tulee, joskus ei. Seuraamuksia voi tulla myös viesteistä, joita kukaan ei raportoinut.

Raportointi on vain yksi työkalu siinä setissä, jonka avulla pidetään Lukkomania foorumina, jota kaikkien on mukava lukea. Raportoinnin avulla käyttäjät auttavat ylläpitoa huomaamaan kyseenalaiset postaukset. Jos joku pitää raportoimista jotenkin arveluttavana toimintana, vasikointina tai kaverin käräyttämisenä, niin se heille suotakoon. Ylläpitäjinä olemme tyytyväisiä, että edes osa kokee hyväksi auttaa meitä tässä työssä, josta harvemmin saa ainakaan mitään isompaa kiitosta.

t. Lukkomania-ylläpito
Avatar
Moderaattorit
Konstaapeli
 
Viestit: 115
Liittynyt: Keskiviikko, 12 Maaliskuu 2008, 09:14

Re: Leonardo

ViestiKirjoittaja Moderaattorit » Keskiviikko, 27 Marraskuu 2013, 11:09

Nimim. Leonardo ei tunnu ottavan mistään opikseen ja kirjoittaa aivan kuin sääntöjen 6§ (off-topic, yleinen netiketti, hyvän maun käsite), 8§ (trollaaminen, henkilökohtaisuudet) ja 9§ (herjaaminen) eivät koskisi häntä ollenkaan. Ylläpito venyttää rangaistusasteikkoa viimeisen kerran. Seuraava vastaava rike tarkoittaa kuuden kuukauden (6 kk) pelikieltoa ja sen jälkeen ko. kirjoittajan osalta rangaistusasteikolta on käytössä vain kirjoitusoikeuksien poisto, mikäli sama meno jatkuu. Nyt viimeistään kannattaa ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pelata sääntöjen puitteissa.

Esimerkiksi sisällöttömät viestit, joiden ainoa tarkoitus on muiden kirjoittajien provosoiminen, saavat luvan jäädä jatkossa kirjoittamatta.
Avatar
Moderaattorit
Konstaapeli
 
Viestit: 115
Liittynyt: Keskiviikko, 12 Maaliskuu 2008, 09:14


Paluu Tiedotuksia ja palautteita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron