Kirjoittaja IRI » Tiistai, 04 Kesäkuu 2013, 23:17
No sillä lailla. Eilen pääsi sitten kolmatta kertaa näkemään vanhan suosikkibändini KISSin livenä. Ja nyt huomattavasti paremmasta katsomosta kuin 2008. Mitä tästä sitten pitäisi sanoa? Kyllä se vain edelleen toimii ja kahden tunnin vuoristorata-ajelu tekee tehtävänsä. Eipä paljoa käyneet työ- tai muutkaan asiat mielessä. Pari tuntia rehtiä eskapismia on aina paikallaan.
Show oli sinänsä taattua laatua, että visuaalinen puoli oli kunnossa, volyymi riittävän kovalla, bändi soittaa kohtuullisen hyvällä tatsilla ja sounditkin olivat mielestäni paremmat kuin 2008. Toki tuo edellisen keikan paska paikka sotki/saattoi sotkea soundit. Ei sillä, että timanttiset soundit tai millintarkka soitto olisivat koskaan olleet tälle bändille mikään elinehto.
Aika lailla loppuunmyydyltä Hartwall vaikutti. Yhden nurkan yläkatsomossa oli pieni alue, jossa ei tainnut olla ketään. En tiedä sitten, oliko tuo osa jätetty myymättä vai jäänyt myymättä. Samapa tuo.
Biisilista oli seuraavanlainen:
1. Psycho Circus
2. Shout It Out Loud
3. Let Me Go, Rock 'N' Roll
4. I Love It Loud
5. Hell or Hallelujah
6. War Machine
7. Heaven's on Fire
8. Deuce
9. Say Yeah
10. Shock Me/Outta This World
11. God of Thunder
12. Lick It Up
13. Love Gun
14. Rock and Roll All Nite
--------
15. Detroit Rock City
16. I Was Made for Lovin' You
17. Black Diamond
Onhan tuossa biisilistassa herkkua koko rahan edestä. Tietyt "pakolliset" eli aika vaikea on esim. Detroit Rock City, Rock and Roll All Nite tai Love Gun jättää setistä pois. Jokaiselta vuosikymmeneltä irtosi biisejä, vaikka suurin osa (10) olikin 70-luvun tuotantoa. 80-luvulla julkaistuja biisejä kuultiin 3, joista kaksi meikittömältä kaudelta. 90-luvun biisejä ei kuultu muita kuin tuo keikan avannut Psycho Circus. Eipä silti, vähissä olivat julkaisutkin 90-luvulla. Aina joku oma suosikki jää pois, mutta itseäni lämmitti kovasti kuulla yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni eli War Machine livenä. Black Diamond keikan päättäjänä oli nimensä mukaisesti timanttia.
Kyllä, on jotenkin sairasta, että kuusikymppiset ukot vetävät kasvomaalauksissa ränttätänttää. Kyllä, vuodet näkyvät väistämättä, vaikka herrat Simmons ja Stanley ovatkin kovassa kunnossa. Kyllä, Paul Stanleyn ääni alkaa olla ns. finaalissa ja hajosi muutaman kerran aika pahasti keikan aikana. Kysymys kuuluukin, että mitä sitten? Itse olen näkemääni ja kuulemaani hyvinkin tyytyväinen ja sain rahoilleni vastinetta. Turha ottaa asioita liian vakavasti. Sirkushuveja ja hyvää fiilistä ihmisille, sano.
Ja perskeles, tietystä korniudestaan huolimatta (tai sen vuoksi) lämppärin osan saanut kotimainen Reckless Love toimi sekin vallan mainiosti. Aikamoista 80-luvun ripoffia, mutta hyväntuulista musiikkia, joka sopisi erinomaisesti kesään ja autoiluun. Tykkäsin.